Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Henkilökohtaisia Todistuksia

Jeesus pelastaa ja parantaa

Seppo ja Sirkka he kokivat Jumalan ihmeitä elämässään, jolloin heidän elämä muuttui. Arvomaailma sai uuden ulottovuuden. Heistä tuli Jeesuksen omia, uskovia.

Hengelliset laulut herättivät Sirkka kertoo uskon elämän alkuvaiheita, kuinka Eija Merilän laulama laulu kosketti. ”On koti Isän luona. On koti kaunis kultainen. Matkan jälkeen tahdon tulla luo Isän kotiin taivaaseen.”

Raamatun lukua

Pyhäjoelta oli saatu vihkiraamattu elämän matkaoppaaksi annettu päivittäiseen lukemiseen. Neljätoista vuotta ollut avaamatta kirjahyllyssä. Pölyt pyyhitty joskus ja siihen se jäi. Ei ollut halua ja tarvettakaan kertoo Sirkka ja jatkaa ”Minulle tuli taivasikävä. Aloin lukea tuota Raamattuamme. Luin salaa lukkojen takana, ettei kukaan vaan näe, että olen kiinnostunut uskon asioista.” Rm. 3:23 ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.” Taivaaseen ei voi viedä syntiä. En ole valmis tälläisenä. Samanaikaisesti Jumala kutsui myös miestäni.”

Väkevä kokemus

Perheen isä Seppo oli jo aiemmin kahdesti jouduttu ambulanssilla viemään sairaalaan saamaan apua rintatuskaan. Taas jälleen nuo rintakivut palasivat yllättäen. Siinä tuskissaan yöllä Seppo lupasi Jeesukselle, että jos kivut lähtevät, eikä nitroja tarvita ”Minä seuraan Sinua!”  Kivut hävisivät ja ambulanssia ei enää kolmatta kertaa tarvinnut tilata. Aamun tullen keittiössä istui onnellinen mies. Seppo pyysi vaimoaan Sirkkaa istumaan polvelleen kertoakseen, että on tullut uskoon ja parantunut. Pelko sisimmässä, miten raskaasti vaimo ottaa uutisen vastaan. Tuleeko ero? Eihän siinä mitään eroa tullut, kun Pyhä Henki oli jo Sirkkaakin herätellyt.

Puolestamme rukoiltiin

He menivät 28.2.1980 lähimpään Helluntaiseurakuntaan, jossa saarnaaja julisti Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Oli ihnaa lähteä yhdessä taivastielle, joka jatkuu vielä, toteaa Sirkka.

Pyhän Hengen kaste ja parantuminen

Sirkka todisti työpaikalla uskoon tulostaan ja kertoi, että sinuakin Jeesus rakastaa. Varmuus ja ilo tuli elämään, joka näkyi. Pian sai kokea Pyhän Hengen täyttymisen. ”Alkoi sydämessä ”jupileeraamaan” ja kiittelin siinä Herraa - uusin kielin kesken leipomisen. Apt. 1:8 ”Vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin niin te saatte voiman ja te tulette olemaan minun todistajani.” Jeesus kantoi meidän syntimme ja sairautemme ristin puulle.  Jes 52:4  ”Mutta totiseti meidän sairautemme Hän kantoi. Meidän kipumme Hän sälytti päällensä.”  Hän kertoo kärsineensä vaikeasta ihottumasta, jota oli joka puolella kehoa. Sideharsot oli käsissä, että saattoi tehdä töitä. Kotiin tulleet uskovat rukoilivat Sirkan puolesta. ”Sain USKON, että nyt se tapahtuu ja niin parannuin silmänräpäyksessä.”   Ps. 103: 2 - 3 ”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.”  

Arjen keskellä Sirkka ja Seppo pariskuntana palvelee ilolla Herraa ja osallistuvat vaapaa ehtoisesti seurakunnan toimintaan.   

Uskoontulo kertomukseni

Synnintunto kestää etsikkoajan, jonka aika vaihtelee eri ihmisillä.

"Tänään, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.” Heb 3:7

Olen saanut kasvaa kodissa, jossa uskonasiat eivät olleet vieraita. Asuipa Laestadiolainen maalikko-saarnaajakin meillä n.30 v.

Olin alle kaksikymppinen siivosyntinen, jolta puuttui elämästä tärkein r a u h a,  jonka Jeesus antaa. Omat työt eivät riittäneet. Sisimmästä puuttui tärkein henkilökohtainen pelastusvarmuus. Ilta lähestyi, jolloin kotonani oli tulossa hengellinen tilaisuus evankelistan toimesta. Avasin siinä päivän mittaan Raamattua ja tuo lause tuli esille useaan. Ajattelin, että mitä menetän, jos teen ratkaisun. Ilokin tuntui menevän.  

Tilaisuus alkoi ja heti laulu ”Golgatalla kaikk´on täytetty” mursi minut. Tunsin PH läsnäolon. Kuulin Jumalan rakkaudesta ja mitä Jeesus on puolestani tehnyt. Tilaisuuden lopulla ei minun käsi noussut. Jumala oli vielä niin pitkämielinen, että tämä evankelista jäi juttusille ja siinä sitten kysyi minulta olinko uskossa? Oli luullut jo, että olin. Kysymykseen haluanko antaa elämäni Jeesukselle, oli vaikea vastata, kun sielustani taisteltiin. Luvattuani tuli helpotus ja niin siinä polvistuttiin ja puolestani rukoiltiin ja julistettiin syntien anteeksi saaminen Jeesuksen veressä.

Synti erottaa Jumalasta. Koin miten tuntoni sai rauhan ja ilo tuli ja oli kuin olisin saanut uuden sydämen, niin kuin Hes. 11: 19-20  sanoo

Aamulla tiesin olevani uusiluomus Kristuksessa. Menetyksien sijaan sain paljon, paljon arvokkaampaa ja kallisarvoisempaa.  Syntilasti oli pois ja rauha tilalla. Ystävät vaihtuivat uskollisempiin ja iloa enempi, kun tiesin olevani oikealla tiellä.  

On hyvä olla Raamatun viitoittamalla tiellä.  "Jeesus on tie, totuus ja elämä."   Ei ole muuta pelastajaa, kuin Jeesus ja kukaan muu ei voi kasta ja täyttää PH:llä, kuin Jeesus.

Rebekka  kaivolla

 Jumala on uskollinen ja Hän nostaa, kantaa ja vie kerran perille!  Koskaan en ole näitten 51 uskon vuoteni aikana jäänyt pulaan. Hän on ollut kaikkeni. Joskus olen mielessäni miettinyt sitä, että miltä kaikelta sitä onkaan varjeltunut, kun on saanut jo nuorena antaa elämän Jeesukselle.

Elämä ei aina ole ns. ”ruusuilla tanssimista”, mutta kaikessa Hän on mukana. Iän myötä ja työn myötä on joutunut tuulisellekin paikalle, vaan siihen tottuu. Tietoisuus siitä, että pohja kestää. Kristus on kallio. En horju en. 

Jes. 55: 6-7 on rohkaisua sinulle rakas ystävä

” Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan, huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.” Tunnusta syntisi ja hylkää se, niin sinun käy hyvin.

Voit kokea sen, että ”Minun onneni on olla lähellä Jumalaa! ”Sinä annat minun askeleilleni avaran tilan ja minun jalkani eivät horju”( Ps. 18: 37)

”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (Ps. 34: 19).

Anna Herran siunata elämääsi!

Kirjoita sinä todistuksesi minulle,

laitetaan tänne

Sivun alkuun

Toivottavasti viihdyt!
©2017 Jeesus-tie - suntuubi.com